Kirjatarjan elämä, intohimo ja toimeentulo rakentuvat kirjansidonnan ympärille kolmella tavalla: kirjansidonnan opetus, taidesidonta ja Kirjatar-yritys. Koulutukseltani olen erityistekniikoiden amk-artenomi sekä kirjansitojamestari.

Yritykseni toimii kotoa käsin käsityömenetelmiä käyttäen. Siksi en pyri olemaan varsinainen kirjansitomo, vaan keskityn yksittäiskappaleisiin ja pieniin sarjoihin. Erikoisalaani ovat erilaiset kirjakorut, persoonalliset vieraskirjat ja kalenterikirjat, koristellut nahkasidokset ja luovat erikoissidokset.

Vuosi 2019 merkitsee uutta vaihetta: opetustyöt vähenevät merkittävästi ja siten yrityksen toimintaan ja kehittämiseen riittää toivottavasti aikaa ja energiaa. Kevään suunnitelmiin kuuluu verkkokaupan perustaminen. Voin myös taas ottaa vastaan tilaustöitä, ota yhteyttä.

Tervetuloa tutustumaan toimintaani myös sosiaalisessa mediassa
Instagram: kirjatarja
Kirjatar facebookissa

KIRJAKORUT

Kirjakorut saivat alkunsa vuonna 2002 isommista kirjoista jääneistä hukkapalasista, joita en raaskinut haaskata. Pienen pienet nahkaiset kirjat, joihin voi kirjoittaa, veivät sydämeni ja suureksi ilokseni miellyttivät myös kirjojen ystäviä. Monissa kirjoissa on nyt sisällä kierrätettyä kirjaa eriaiheisine teksteineen ja kansissa koristepaperia. Vuosien ajan olen myynyt kirjakaulakoruja, korvakoruja ja rintakoruja mm. kirjamessuilla. Koruja myyvät myös useat jälleenmyyjät, joista lista alempana. Voit myös tilata koruja suoraan minulta sähköpostilla. Ja toivottavasti verkkokaupastani keväällä 2019.

Lisää tarinaa kirjakoruista täällä

Suomalaisen kirjan museo Pukstaavi Sastamalassa
Suomen käsityön museon kauppa Jyväskylässä
Pieni Kirjapuoti Yliopistonkatu 26 Turussa
Libellus Pikku Pietarin kujalla Kuopiossa kesäkaudella
Sagalundin museon puoti Kemiössä
Kalevala Spirit / Pohjolan talo Kuhmossa

KIRJANSIDONTAKURSSIT

Kaikille avoimia kirjansidonnan kursseja ohjaan useissa kansalaisopistoissa. Suosikkiaiheitani ovat luovat ja historiallisiin sidoksiin perustuvat sidokset. Tarjolla olevat kurssit näät alla olevasta linkistä. Tervetuloa kursseille! Voit myös tiedustella mahdollisuutta järjestää kurssi opistossanne.

Kaikille avoimet kirjansidontakurssini täällä

Ohjaan myös ammatillisiin koulutuksiin sisältyviä kursseja. Kirjansitojan ammattitutkintoon ja kirjansitojamestarin erikoisammattitutkintoon valmistavassa koulutuksessa Sastamalassa olen ollut kouluttajana isommassa määrin vuodesta 2009. Tämän nimiset ammattitutkinnot kuitenkin lakkautetaan opetusministeriön päätöksellä vuoden 2018 lopussa. Tulevaisuudessa toivon voivani järjestää ainakin alan täydennyskoulutuskursseja. Jos olet kiinnostunut, seuraa näitä nettisivujani tai liity facebook-ryhmiin Kirjansidonta ja KirjaTarjan kirjansidontakurssit. Tervetuloa mukaan!

Kirjatar
Tarja Rajakangas
www.kirjatar.fi
tarja (at) kirjatar.fi
kirjatarja (at) gmail.com
p. 040 5245 661

Kirjatar facebookissa

Tervetuloa mukaan julkiseen facebook-ryhmääni
KirjaTarjan kirjansidontakurssit

Instagramissa nimellä "kirjatarja"

postiosoite:
Kirjatar
Sylväänkatu 4 A 7
38200 Sastamala

long stich and link stich binding
kirjansidonnan ohjaus


kirjakorut

simple long stich binding
taidesidontaa

simple long stich binding
kirjatarja